Maailma, tässä runoni

Kustantaja: Tuulentupa 2001

Laihan kuun valokiila
lävistää joenvarsitalon
metsässä loivarinteisen
laakson ylle kohoaa
aamun puna.

Monta nykyhetkeä
päällekkäin,
kaikki aina läsnä.

Kukaan ei pidä maailmaa paikoillaan.

Viitoittamaton tie
leijailee hitaasti
tuulen mukana
pois.

Kyllä, kyllä

Aamu on kaunis sana.
Sitä kauniimpi vilja.

Sanojen markiisi: Elämä.

Kaikkein kaunein
sana on kyllä.
Kyllä tarkoittaa ihmisen
paratiisia.

Tämä kysymys tulee äkkiä:
Kumpi huomaa
toisensa ensin
saalis vai saalistaja.

Niin kuin talvi tuo syksyn
luo kuolema elämän.
Peili ei ole kenenkään kuva
eikä mikään ole näköisensä.
Vain sade huutaa päivää palaamaan.

Totuus unelmoi nukkuvassa
ja katoaa jäljettömiin.
Katoaa askel jäljettömiin.

Tästä ei koskaan
kulkenut kukaan
- vain tomu, tuuli
ja pimeys.

Phjoinen puhuu

Raskaat reput kapeilla harteillaan
lapset kulkevat kouluun.
Sorsat värjöttävät sulat vavisten
kosken partaalla.

Kaislikko kumartaa syvään.

Lumiaura lennättää suolaista loskaa,
oranssi varoitusvalo
vilkuttaa.

Jään alta pulppuava vesi maalaa
suvannon lumeen
tummia peilejä.

Maisema valottuu mustavalkoiseksi.

Pakkanen leviää kostealla ikkunalaudalla.
Taivas kuin hämillään punastuu.
Kaikki elävä valosta jähmettyy ja homettuu.

Ihmisen osa on olla yhtä aika
elävä ja kuollut.

Ettäkö jokaisella,
kaikkein synkimmälläkin pilvellä
olisi kultareunat.

Toiveajattelua.

Islannissa tulivuori syöksee taivaalle
tuhkaa ja tulikiveä.
Maailma pienenee.
Tulivuori purkautuu lähes asumattomalla alueella
sanottiin uutisissa.
Kuka lienee lähes?
Onko hänellä tarpeeksi huopia?

Ei

Maailma on musta.
Yhtä kuollut ja iloton kuin tyhjä bussipysäkki.

Tänään alkoi marraskuu

Poimin pakkasen puremia puolukoita.
Kynnistelevät sormeni punertuvat.
Silmäni vuotavat vettä kuin vanhalla koiralla.

Metsässä polut kulkevat sienien peitossa.

Konnannlieko lonkeroi sammalikossa suon laidalla
ja levittää ympärilleen kärpäsruutia.
Väsynyt syksy leimahtaa
ja lahoaa
niin kuin paha taistelee pahaa vastaan
ja paha voittaa.

Hetkinen on sana, joka ei syytä.

Tammisaari

Kaupan pihalla autossa
turvaistuimeen sidottuna nukkuu pieni tyttö
suu auki.

Vanha mies sytyttää tupakan
ajattelematta tekonsa hirveyttä.
Hän ohittaa uhkauksen:
Rökning kan döda.

Samassa marraskuun päivässä läsnä syksy ja kevät
kuin sisarukset: veli kevät, sisar syksy.

Harmaissa lumipilvissä auringon puna.

Ällöttävän täysikuun
typerä naama
viipyy vaalenevalla taivaalla.

Aamulla virinneessä pohjatuulessa
viimeiset
lehdet lentävät
kuin
repaleiset setelit.

Kuusi joutsenta matkalla etelään.
Hätäinen, lyhyt toitotus:
"Halla hanhen siiven alla.
Talvi joutsenen takana."

Postilaatikko on jäätynyt kiinni.
Unelmat eivät osu.
Jopa muovikukat kuihtuvat
käsissäni. Jääkukat sulavat.

Minun pitäisi keskittyä kivikkopuutarhaan,
sillä yhtään kiveä
en ole vielä kyennyt
tappamaan.

Marraskuun kuudestoista

Kaksi pimeää vastakkain.
Sade alkaa valkoisena uudestaan.
Teiden varret tuikkivat talojen valoja.
Kello lyö viisi.
Minä odotan.

Kohta ulappa jäätyy.
Minut pitää lujasti ankkurissa
käteeni laskettu rakkauskivi.

Olen ollut unessa.
Olen ollut sokea.

Ettekö tahtoisi omin silmin nähdä.

Jokaisen umpikujan
päästä johtaa
pieni
polku
jonnekin.

Matka

Olen matkalla sitä kohti,
mikä minua odottaa.
Meno-paluulipulla ei koskaan
pääse minnekään.

Iltarusko kirkaisee korkeuksiin
verenkarvaisen halo-valon.
Joulukuunsirppi nojaa tukevasti sineen
kuin Uskelan kirkko.

Minun ohimoillani on
jumalanmentävät aukot.

Tässä maassa on seitsemän vuodenaikaa:
kevät, kesä, syksy ja neljä talvea.
Nyt on menossa toinen talvi.

Sielunveljelle

Kuka voi sanoa
omistavansa kimalluksen,
kun puut marraskuussa
puhkeavat lumihuntuihin.

Kuka omistaa sinen,
jota tummat metsät kumartavat
lumen taakka harteillaan.
Tai hopean, johon hämärä häviää.

Musteensiniseltä taivaalta
tähdet ilkkuvat:
Ei meitä voi omistaa.

Kaikkein kaukaisimmalla tähdellä haukkuu
vanha koiramme:
Kaikkein julminta on omistaa.

Kun ihminen on
menettämäisillään kuulonsa,
hän alkaa
kuulla kaikenlaista.

Tuli suoja.
Lumet sulivat.
Mustan kynnöksen kauhu paljastui.

Vain hullut, humalaiset ja lapset puhuvat totta.
Se joka väittää, ettei valehtele, ettei osaa,
valehtelee parhaiten,
tahtomattaan, huomaamattaan.

Valhe synnyttää valheen.
Valhe pakottaa jatkamaan.
Totta on mikä tapahtuu.
Vain mahdollinen toteutuu.

Todellisen maailman totuus on
tarkoitettu salattavaksi -
melkein aina.

Satoi uutta lunta.
Lapsi teki lumeen enkelin:
Taivas heitti lumipallon minun silmääni.

Kun katson ulos,
näen vain pimeää,
mutta kuulen että lumisade on alkanut.

Metsä on paras paikka
lehden piilottamiseen.

Tunnen
kuinka maailma painuu
mieleeni.

Elämä ei sääli ketään.

Viesti

Junasta läpi harmauden
hän lähettää minulle viestin.

Näen sen lentävän
punaista vilkuttavien mastojen kautta
jo ennen kuin kuulen ilmoitusäänen:
Do-re-mi.
Do-re-mi.
Do-re-mi.

Hän kehottaa minua jatkamaan,
koska olen löytänyt suunnan.

Hän on väärässä.

Olen eksyksissä kuin
karannut leija.

Olen eksyksissä,
mutta löytämässä itseni
juuri siksi, että ole
kadottanut suunnan.

Odotus

Olen aloittanut joulusiivouksen.
Olen pessyt hellankin takaa.
Pyyhin varovasti pölyt puisesta karhusta,
joka on vartioinut hunajapurkkia
yli kaksikymmentä vuotta, vaikka se on tyhjä.
Karhu on kotoisin Kura-joelta,
kaikki mitä pitkästä matkasta jäi.
Olen laittanut ikkunaruutujen väliin tyhjiä pulloja,
koska juuri se on niin mautonta.
Järjestin lusikkalaatikon.
Kalkutassa köyhistäkin köyhimmät
keräävät kaduilta kuolleiden ruumiit,
mädättävät lihat, irrottavat luut ja myyvät ne.
Sitä minulle ei kerrottu, kuka ne ostaa
tai missä muodossa ne meille syötetään.
Vaihdoin keittiöön punaiset verhot.
Levitin lattialle punaisen maton,
pöydälle punaisen liinan.
Panin sille vihreän, puisen käärmeen,
mustan kynttilän, neljä kiveä ja liskon.
Nyt istun ja lepään punaisessa keittiössäni.
Olen itsekin punainen ja tulenpalava.

Loistavaa

Tänään on talvipäivänseisaus.
Tänään päivä seisahtaa.

Pihaan on muuttanut kaksi harakkaa
Pica ja Pica.

Seison pihalla loistavassa lumimajassa
loistavan
lumikellon alla.

Ujo metsähiiri syö kultaista omenaa
terassin pöydällä.
Se pyrkii sisälle lämmittelemään.
Se on kuin hyvä ystävä
jonka kanssa ei
tarvitse puhua.

Tänään on Tuomaan päivä.
Tänään aurinko on alimmillaan.
Tänään alkaa joulun aika.

Ja taivas.

Aatto

Myrskynä riehunut
kaarnatuuli
lahjoitti meille
joulukuusen,
tuuhean latvakuusen
täynnä kultaisia käpyjä.

Tiaisparvi saapui kutsusta juhlaan.

Mänty kävi kukkimaan
kultapalloja.
Pihan tuija kypsytti
oksilleen punaiset omenat.

Kinkku, mestari Eckhart, viheltää uunissa:
"Ei tarvitse mennä minnekään."

Vieraat tulivat ja menivät.
Kaikkein odotetuin saapui viimeksi
ja jätti jälkeensä joulun.

Talon lattioilla tuikkivat tähdet.

Pilvi laskeutui hangelle
alkoi usvan tanssi.
Kivi liikahti.
Nousi valtava hyökyaalto.

Kun katsoin harmaalle taivaalle
näin tähden,
pisaran ikkunassa.
Kun katsoin tarkemmin
huomasin, että se oli
kyynel omalla poskellani.

Mutta mistä tuli se valo?

Urusvuori

Talot kaukana toisistaan.
Harmaat ladot kaatumaisillaan.

Jäät hakevat tukea kallioista.
Vedet nojaavat kiviin.
Märkä punainen graniitti hehkuu.
Tulikivi.

Lumi on sulanut pois.

Ei kuolemaa tarvitse kiirehtiä.
Kuolema jaksaa odottaa.
Kuolema on kuin hyvä ystävä:
kärsivällinen,
pitkämielinen
ja suuri armossa.

Kasvottomille

Tammikuu on jo puolessa.
Ulkona monta astetta
lämmintä.

Kaadan itselleni lisää viiniä.
Katson lumetonta metsää:
"Sammal on alistumisen,
hylätyksi joutumisen kasvi."

Happo syövyttää kaiken
yhtä huomaamattomasti
kuin alistuminen.

Miksi aina toiset tahtovat
päättää, mitä saan ajatella
vai saanko laisinkaan?

Kasvot sentään kai ovat omani!

Tammikuun kuudestoista

Joet tulvivat vettä kuin itkua.

Kurainen ja märkä
musta koira
tonkii kuonollaan
haisevaa tunkiota.
Se etsii luuta.
Se etsii sieltä,
missä on hajua.

Ei sieltä,
minne se luun
hautasi ja
hukkasi.

Kalevankatu

Punaharmaata, kivettynyttä laavaa
edessä, takana, sivuilla ja sisällä,
jalkojen alla asvaltti.

Taivas viiltävän kuilun yllä turkoosia emalia.
Ei yhtään lintua, puuta, ei oksaa.

Heijastuksissa pimeät,
sameat ikkunat ohittavat toisensa.

Ruuhkainen katu täynnnä
haisevaa, kiiltävää, ruostuvaa peltiä.
Ihmisten silmät peltiä,
katseet terästä, mustaa jäätä.

Kännykkäänsä puhuva poika katsoo minua
kuin lapsen kuolinilmoitus.

Tumma nainen juhlavaatteissaan huutaa:
- Laila! Älä mene!

Usva

Surun sininen saint paulia
kuihtui ja kuoli pois.
Siniseen ruukkuun jäi
kaksi himmeän hohtavaa
sirpaletta Berliinin muurista.

Ovat alkaneet siniset illat,
aamut pitkät ja siniset.

Yksinäisyys ei ole vihollisten,
vaan ystävien tuomio.

Aamulla kahvi oli pikeä.
Taivas piiloutui pumpuliin
ja ohensi maiseman sinellä ja usvalla.

Olen nähnyt tämän jo aiemmin.

Tietäminen on mieleen palauttamista.
Tietämättömyys unohdusta.

"Jos siis se valo, joka sinussa on,
on pimeyttä,
kuinka suuri onkaan pimeys!"

Outo on taivaan valo.

Vähän ennen auringon laska kuulen,
kuin lintu on laulamaisillaan.

Valo

Tänään heräsin
suljetuin silmin
ja näin kappaleen
vanhaa taivasta.

Heräsin
ja kaiken pimeyden
keskellä näin,
miten vimmainen valo
kultaisena loisti
Elämän Suuren Luojan
kaikista ikkunoista.

Näiden ikkunoiden alla
minä kaipaan
kuin karannut vanki,
kuolemaan tuomittu.